Avoin Datero tietokoneohjelmien lainauspiste Hämeenlinnan kaupungin kirjastoon tammikuussa 2012:
 
Kanta-Hämeen Erilaiset Oppijat ry avaa Hämeenlinnan kaupunginkirjastoon Datero ry:n pedagogisten ja kuntouttavien tietokoneohjelmien avoimen lainauspisteen. Ohjelmia voivat lainata kaikki halukkaat ja erityisesti ne on tarkoitettu lapsille, nuorille ja aikuisille, joilla on erilaisia oppimiseen liittyviä vaikeuksia. Ohjelmista hyötyvät myös vammaiset ja maahanmuuttajat.  
 
Lainauspisteen lisäksi kirjastossa järjestetään kerran kuukaudessa Datero ohjelmien ohjaus- ja neuvontapalvelu, johon voi varata myös henkilökohtaisen neuvonta ajan. Palvelussa etsitään yhdessä sopivat ohjelmat asiakkaalle. 
 
Rahoituksen projektille on antanut Linnanseutu ry.  
 
 
Mikä on Datero?
 
Datero ry tuottaa sellaisia tietokoneohjelmiin ja atk-apuvälineisiin liittyviä palveluita, jotka eivät ole lakisääteisiä, eikä mikään julkinen taho hoida niitä. Datero ry:n palvelut kohdistuvat sellaisiin alueen asukkaisiin, jotka eivät saa lähetettä eikä heillä mahdollisesti ole edes diagnoosia. Tiedon ja tuen tarve heillä kuitenkin on. Esimerkiksi perhe, jonka lapsella on merkkejä viivästyneestä kielellisestä kehityksestä, voi olla Datero yhdistyksen avoimen maksuttoman palvelun asiakas. Samalla tavalla kehitysvammaiset sekä luki- ja oppimisvaikeuksiset ihmiset ovat ryhmiä, joiden edustajat pääsevät muita harvemmin keskussairaala-tasoisten harjoitus- ja apuvälinepalvelujen piiriin. Tämä koskee paitsi lapsia, myös aikaa, jolloin peruskouluikä on takana. Perhe ei ehkä tarkalleen tiedä mistä on kyse eikä mitä voisi tehdä, mutta etsii tukea ja neuvoja. Lasten, joilla on toimintakyvyn viivästymiä tai vajausta on mahdollista löytää apua, tukea sekä iloista ja aktivoivaa toimintaa Datero ry:n avoimien lainauspisteiden kautta.
 
Datero ry tarjoaa avoimia, maksuttomia, tietokoneohjelma-, ohjaus- ja lainauspalveluita yhteistyössä alueen koulutusjärjestäjien kanssa. Kohdennamme tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia tukemaan erityisryhmien toimintakykyä ja tasa-arvoista osallistumista elämän areenoilla: koulussa, opiskelussa, työelämässä ja vapaa-ajalla. Toiminnan keskeisin osa on avoimien lainauspisteiden perustaminen ja ylläpitäminen kirjastojen kanssa. Kohderyhmänä ovat vajaakuntoiset, vammaiset, maahanmuuttajat, erilaiset oppijat ja kaikki ohjelmista kiinnostuneet. Kohderyhmille tarjotaan neuvonta- ja ohjauspalveluja sovitusti tarpeen mukaan. Ohjelmien tarkoitus on auttaa kohderyhmiä selviytymään arjen askareissa, opiskelussa, työelämässä ja vapaa-ajalla. Tukemalla perheitä sopivien kuntouttavien ohjelmien valinnassa ja niiden käytössä, voidaan vanhempia opastaa auttamaan lapsiaan ja osaltaan vähentämään muun tuen tarvetta. Ohjelmat ovat perheille, joiden lapsilla on kielellisiä erityisvaikeuksia, matematiikan ja vieraiden kielten opiskeluun liittyviä erityisvaikeuksia.