TYÖPAIKKA, ESIMIES JA ERILAINEN OPPIJA                                   TAKAISIN

 

Esimiehien on hyvä tietää, että koulu on saattanut jättää jäljet työntekijään.

Nämä negatiiviset kokemukset kulkevat mukana läpi elämän.

Työpaikoilla pitäisi muistaa antaa positiivista palautetta negatiivisen palautteen sijasta, sillä tämä on erityisen tärkeää erilaisen oppijan itsetunnolle.

Nuhteleva käyttäytyminen nostaa helposti esille kouluaikaiset ikävät asiat tehtävissä epäonnistumisessa.

Oppimisvaikeudet ilmenevät erityisen usein minäkuva ja itsetunto-ongelmina työpaikoilla.

Esimiehen on huomattava, että työntekijän voi olla erityisen vaikeata muistaa nimiä ja monimutkaisia ohjeita. Siksi annettuja ohjeita kannattaa toistaa ja ymmärtämistä testata esimerkiksi sillä, että mitä ajatuksia työntekijällä on työtehtävän suorittamisesta.

Esimies voi tukea erilaista oppijaa tavoitteiden selkeyttämisessä siten, että hän laatii työntekijälle lyhyitä muistiinpanoja tai miellekarttoja tavoitteista.

Lukivaikeuksisilla saattaa olla vaikeuksia selviytyä tilanteista, jotka edellyttävät kirjallisia tehtäviä tai matemaattisia tehtäviä, uusien asiakokonaisuuksien hahmottamista, laajojen materiaalien lukemista, lausuntojen kirjoittamista tai muistioiden tai pöytäkirjojen lukemista tai laatimista.

Erilainen oppija on tottunut tekemään työtä kapasiteettinsa ylärajoilla ts. erilaiset oppijat ovat hyvin ahkeria työelämässä. Mikäli työtehtävien vaatimus ylittää jatkuvasti erilaisen oppijan kapasiteetin, voi vaarana olla stressi ja sen seurauksena masennus. 

Lukivaikeuksisilla yleensä oikea aivopuolisko dominoi eli on vahvempi.

Tämän takia työntekijän työteho voi lisääntyä, jos työhuoneissa soi radio tai työhuone on sisustettu kodinomaisesti. Myöskin maisemakonttorissa oleva puheen sorina saattaa edistää luovuutta ja aktiivisuutta.

Henkilö, jolla oikea aivopuolisko johtaa, käsittelee asioita laaja-alaisesti miettien useita vaihtoehtoja. Tämä voi olla yksi syy siihen, että lukivaikeuksiset päättyvät usein itse  johtajiksi, esimerkiksi Bill Clinton tai Hjallis Harkimo ym.

Luovuus auttaa kehittämään selviytymiskeinoja. taitojen kehittäminen koulutuksen avulla voi olla vaikeata, koska erilaisella oppijalla voi olla huonoja koulumuistoja. Huonot koulumuistot voivat ilmetä motivaation puutteena, arkuutena, ujoutena tai välttelevänä käyttäytymisenä.

Itseluottamuksen puute voi heijastua myös siten, että työntekijä aliarvioi uusien asioiden oppimiskykyä. Tiimityö voi olla erilaiselle oppijalle painajaismaista, koska tiimin jäsenet odottavat työn edistymistä joskus painajaismaiseenkin tahtiin. Erilaiset oppijat ovat tottuneet tekemään paljon työtä, mutta tarvitsevat enemmän aikaa kontrolloidakseen omaa työtänsä.

Erilaista oppijaa ei saisi unohtaa henkilökohtaisten lisien ja palkkioiden maksamisesta. Voidaanko palkkiokriteereitä siirtää luovuuteen? Työelämän haasteet pitää olla kohtuullisia ja erilaista oppijaa motivoivaa!

Erilaiset oppijat käyttävät erilaisia selviytymisstrategioita, joten he tarvitsevat erityisen paljon kannustusta organisaation muutosten yhteydessä. Erilainen oppija joutuu opettelemaan uudet selviytymisstrategiat jokapäiväistä työelämää varten. Hyvä esimies! Muista, että erilainen oppija ei rutinoidu helposti ja hän voi olla erityisen hyvä mentori uuden tiedon siirtämisessä nuoremmalle sukupolvelle. Hyödynnä erilaisen oppijan luovuutta sekä kykyä hahmottaa organisaation asioita useammalta kannalta. Käytä suullisesti toteutettavia ideariihiä visioiden luomiseksi!

 

KIRJALLISUUTTA

Asiakkaana erilainen oppija (1998). Työministeriö. Oy Edita Ab, Helsinki.

Hintikka, Anna-Maija & Sara Stranden (2001). Tyhmästä ja laiskasta Einsteiniksi. Näin autat lukivaikeuksista. Opetushallitus. Helsingin seudun erilaiset oppijat ry. Edita, Helsinki.

Ei tyhmä, vaan erilainen oppija (1998). Toim. Sara Staranden. Gummerrus Kirjapaino Oy 1998, Jyväskylä.

Kromosomeista kaksoiskonsonantteihin: Lukibussin matkakirja (2004). Helsinki, Suomen kuntaliitto.

                                                                                                                                                                

                                                                                                                        TAKAISIN