|
VANHEMMAT TAKAISIN
Vanhempien tärkein tehtävä on lapsen itsetunnon vahvistaminen, mutta vanhempien ensisijainen tehtävä ei ole olla opettaja. Vanhempien kannattaa selvittää tilanne lähipiirille, kuten sisaruksille, isovanhemmille ja perheen ystäville. Vanhempien kannattaa pitää yhteyttä omaan opettajaan ja erityisopettajaan. Vanhemmat voivat kiinnittää kotiin keinun tai renkaat. Lapsen kanssa voi kilpailla kontaten tai hänen kanssaan voi käydä uimassa tai liikkua luonnossa. Liikunta kehittää motoriikkaa. Vanhempien pitäisi • korostaa lapsen vahvuuksia • huolehtia siitä, että lapselle annettavat tehtävät eivät ole liian vaikeita, mutta kuitenkin riittävän haasteellisia • auta tarvittaessa lasta selviytymään tehtävästä, sillä se tuo tyydytystä • pelata yhteisiä pelejä • leikkiä yhdessä • askarrella yhdessä • lukea lapselle satuja, kirjoja ja lehtiä • harrasta automatkoilla sanaleikkejä, esimerkiksi kukka-kana-nami-Mika-kala jne. Vanhemmat voivat olla oppimisessa suureksi avuksi. Opetus kotona ei saa olla hampaiden kiristystä ja lapselle annetaan myös mahdollisuus riittävään lepoon kotona. Vanhempien on hyväksyttävä lapsi sellaisena, kun hän on. Läksyjen tekoon kannattaa varata rauhallinen paikka. Lapsen kanssa on hyvä sopia, mihin mennessä läksyt tehdään. Muista kuitenkin, että vaativalla ja kiivastuvalla käyttäytymisellä teet karhunpalveluksen. Älä väsytä lasta! Älä kannusta läksyjen tekoon palkkioilla. Hyödynnä tietokonetta (pelit, kirjoittaminen jne.) ja muista, että sinnikäs ja kärsivällinen harjoittelu auttaa.
|
||