puheenvuoro
Tällä palstalla tarinoi
Kanta-Hämeen erilaisten
oppijoiden tiedottaja
Kalle Manninen
28.1.2008
Työmuistin ongelma
Tyttöjen työmuisti kehittyy nopeammin tytöillä kuin pojilla. Tämä saattaa olla merkittävä havainto pyrittäessä selittämään tyttöjen ja poikien eroja koulumenestyksessä. Työmuisti (lyhytkestoinen muisti) on juuri nyt prosessoitavan tiedon varastopaikka. Se on ensiarvoisen tärkeä työkalu elämässä selviytymisessä ja kouluoppimisessa. Tutkija Virve Vuontelan tuore väitöskirja osoitti lisäksi, että työmuistitehtävissä loistaneet lapset menestyivät myös koulussa erinomaisesti.
Koulunkäyntinsä aloittavien lasten työmuisti elää kehitysvaihettaan. Tutkimuksessa löydettiin selvä yhteys heikon työmuistisuorituksen ja tarkkaavaisuushäiriön välillä. Löydös antaa viitteitä siitä tosiasiasta, että eräs selitys pienimpien koululaisten oppimisvaikeuksiin saattaa löytyä etuotsalohkon viivästyneestä kehityksestä. Tämä FM Vuontelan neurofysiologian ja kognitiivisen psykologian alan väitöskirja tuloksineen antaa opettajalle yhden haasteen lisää korttipakkaan, joka on jo ennestään täysi erilaisia oppilasdiagnooseja AD/HD:sta lähtien.
Erilaisen oppijuuden kirjo siis laajenee. Mistä aivan tavallinen luokanopettaja saa arkityöhönsä eväät harjoittaa ja kehittää oppilasjoukkonsa työmuistia?
Lähde: Hämeen Sanomat 17.1.2008.
15.1.2008
Uusin energioin
Kanta-Hämeen erilaisten oppijoiden vuosi 2008 potkaistiin käyntiin uuden hallituksen voimin. Suunnitelmissa on jatkaa tärkeätä vertaisryhmätoimintaa Hämeenlinnassa. Puhelinpäivystys päätettiin lakkauttaa tarpeettomana. Tavoitteemme on tehdä yhdistystä tunnetuksi lehtiartikkelein sekä laadukkaan yhdistystoiminnan saumattoman yhteistyön tuloksena. Tehtävät on jaettu, uusia suunnitelmia visioitu, mutta niistä myöhemmin. Pysy taajuudella!
6.11.2007
Kaikilleko kaikkea?
Eräs oppilas kysäisi minulta viisaita. "Miksi me opiskellaan uskontoa ja historiaa kun ei niillä kuitenkaan sitten työelämässä tee oikein mitään?" Mumisin vastaukseksi jotain yleissivistävästä peruskoulutuksesta, jossa jokainen opiskelee niin sanottuja yleissivistäviä oppiaineita, vaikka niillä ei olisikaan suoranaista siirtovaikutusta työelämän haasteissa. Uskon ja toivon, että likka ymmärsi vastauksestani jotain.
Pari päivää myöhemmin aloin pohtia kysymystä vakavissani. Onko todella niin, että peruskoulussa on tarpeen opettaa kaikille kaikkea? Eikö suuri osa opetuksesta menekin "hukkaan", mikäli tätä opittua ei tule koskaan myöhemmässä elämässä hyödyntäneeksi millään tavalla?
Kahdessasadassa oppilaassa on sata erityisoppilasta, jotka vierailevat erityisopettajan huoneessa saamassa puhe-, luki- ja ääntämisopetusta. Tukiopetuksella korjataan opittuun jääneitä aukkoja. Opetussuunnitelmia mukautetaan oppilaiden tarpeisiin sopiviksi, tehdään henkilökohtaisia opetuksen järjestämistä koskevia suunnitelmia...
Milloin koulu antaa periksi sille tosiasialle, että itse asiassa jokainen oppilas on erityisoppilas? Jokainen tarvitsisi itselleen räätälöidyn opetussuunnitelman, joka antaisi mahdollisuuden opiskella tietyn määrän "kaikille pakollisia" sisältöjä, joiden päälle voitaisiin kasata oppilasta itseään kiinnostavia aihepiirejä.
Järjetön lisätyöhän siitä koituisi. Luokanopettajille, erityisopettajille, kaikille. Pelkät paperityöt veisivät kaiken ajan varsinaiselta opetustyöltä. Tällaista tuskin kukaan opettaja taakakseen toivoo, en minä ainakaan. Työstä on kyettävä suoriutumaan kohtuullisessa ajassa.
Ihanteellisessa koulujärjestelmässä oppilas kulkisi oman koulupolkunsa kohti omaa unelmaansa: ensimmäistä työpaikkaa mieluisten tehtävien parissa. Todellisuudessa oppilas kulkee pääosin kaikille yhteistä koulupolkua ja valmistuu, mikäli jaksaa tarpoa polkunsa päätökseen. Ihanteellisessa koulujärjestelmässä opettajalla olisi aikaa ohjata jokaista oppijaansa näiden tarpeiden mukaisesti, kiirehtimättä. Todellisuudessa aikaa per oppilas on hävyttömän vähän ja kiire on järjetön.
Sitten kun opettajat kokevat saavansa työstään ansaitsemansa palkkion, erityisoppilaidenkin asema helpottuu. Opettaja panostaa työhönsä juuri sen verran kuin työlle on varattu resursseja - resurssien kasvaessa opettajakin antaa itsestään enemmän. Tämä on totuus, jota eivät mitätöi tämän maailman kauniista oppilaskeskeisistä pedagogipuheista kauneimmatkaan.
4.10.2007
Lukihäiriön vaikutuksesta koulunkäyntiin
Nyt on todettu lukihäiriön vaikeuttavan paitsi kirjallisten töiden ymmärtämistä ja niiden laatimista, mutta myös hankaloittavan normaalin puheen äänteiden tunnistamista. Kyse on siis laajemmasta kielellisestä häiriöstä kuin mitä tähän saakka on tiedetty.
Tutkimustulokset on esitellyt Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä työskennellyt tutkimusryhmä johtajanaan professori Teija Kujala.
Lukihäiriöisten on vaikea tunnistaa lyhyitä konsonantteja sekä äänenkorkeuden vaihteluita. Lisäksi lyhyiden ja pitkien vokaalien tunnistaminen sanojen sisältä tunnistettiin lukihäiriöisille vaikeaksi tehtäväksi, mitä se ei (yksinkertaisemmissa testeissä) ole tähän asti ollut.
Luokanopettajan työhön tämä tutkimustulos antaa arvokasta lisätietoa. Ne lukihäiriöiset oppilaat, jotka eivät ole tähän saakka suoriutuneet kielellisestä osaamista - kirjoittamista, lukemista ja luetun ymmärtämistä - painottavassa koulusysteemissämme, luistelevat siis vieläkin heikommilla jäillä kuin on ymmärretty. Opettajan suullisten esitysten tulisi olla riittävän selkeitä ja yksitulkintaisia, jotta opetusta seuraava oppilasjoukko kykenisi puheesta tarvittavan poimimaan.
Lukemisen ja kirjoittamisen ongelmien tiedetään heikentävän koulumenestystä ja aiheuttavan vaurioita rakentuvalle itsetunnolle. Teija Kujalan mukaan lukihäiriö olisi havaittava jo ennen kouluikää, jotta koulussa esiintyviä ongelmia voitaisiin ajoissa ehkäistä. On arveltu, että 5-15% suomalaisista kärsii jonkin tasoisista lukemisvaikeuksista.
Jäljelle jää kysymys: kun opettajat tietävät lukihäiriöstä yhä enemmän - kuinka heidän opettamisensa muuttuu? Lukihäiriöistä kun ei voi saada oppimaan tehokkaasti "perinteisin keinoin".
(Tämän artikkelin lähde: Opettaja-lehden 39/2007 sivu 29: "Lukihäiriö vaikeuttaa myös puheen kuuntelua".)
16.9.2007
Tuore tiedottaja esittäytyy
Huhtikuussa 2007 ajauduin tekemisiin Kanta-Hämeen erilaiset oppijat ry:n kanssa. Yhdistys tuntui vireältä ja toimivalta, joten aloin pohtia, millä tavalla voisin olla hyödyksi sen toiminnassa. Kalenteriini oli jäänyt yhdistystoiminnan mentävä aukko jätettyäni tiedottajan pestini Kanta-Hämeen opettajien ammattiyhdistyspiiri ry:ssä, jossa toimin yhden kaksivuotiskauden ajan.
Erilaisten oppijoiden toiminta keskittyy lukihäiriön käsitteen ympärille. Yhdistys pyrkii jakamaan tietoa lukihäiriöstä ja auttamaan asian kanssa painiskelevia. Toiminta on korvaamatonta, sillä lukihäiriön vaikutus kaikkeen oppimiseen on merkittävä. Työssäni peruskoulun luokanopettajana tulen kohdanneeksi päivittäin oppijoita, joiden kouluoppimista värittää lukihäiriö ja siitä seuraavat oppimisen hankaluudet.
Jäsenmaksua maksaessani pohdin erilaisen oppijuuden käsitettä omalta kohdaltani. Olin koulussa nopea ja tarvittaessa hyvinkin keskittynyt oppija, mutta usein kiinnostavimmat ja uteliaisuuteni herättäneet oppimistehtävät liittyivät koulun ulkopuolisiin ilmiöihin ja asioihin kuten tietokoneisiin ja salapoliisileikkeihin. Tämän yhdistyksen hieno puoli on, että siihen voi liittyä kuka tahansa. Luokanopettajalle yhdistyksen kokoontumiset antavat arvokasta tietoa lukihäiriöstä ja sen ilmenemismuodoista missä tahansa oppimistehtävissä.
Kuukausi sitten aloitin seitsemännen työvuoteni opettajana. Näiden vuosien avittamina olen muodostanut itselleni muutaman keskeisen arvon, jotka ohjaavat paitsi leipätyötäni, myös suhtautumistani kanssaihmisiin.
1. Jokainen on erilainen. Normaali ei ole sekään koululainen, jonka kevättodistus on pyöräytetty täyteen kahdeksikkoja. Tarkemmat tutkimukset paljastavat meissä jokaisessa epänormaaliuksia, joita ei ole tarpeen normalisoida, sillä vasta epänormaaliudet meissä osoittavat sen, mikä on olennaista - persoonallisuuden.
2. Oppiminen on henkilökohtaista. Jokainen meistä oppii omalla tavallaan asioita, joita tahtoo ja on motivoitunut oppimaan. Väkisin oppiminen on paitsi turhauttavaa, myös tuloksetonta.
3. Kukaan ei ole lahjaton. Suomalainen koulujärjestelmä esittelee lahjakkuuksina kouluoppimisen kriteereillä ansioituneita kansalaisia, mutta tuppaa unohtamaan ne, jotka loistavat koulun ulkopuolella. Omaa lahjakkuuttaan - oli se sitten ristikoiden täyttöä, paikaltaan suoritettua korkeushyppyä tai poikkeuksellisen kehittynyttä empatiakykyä - tulisi jokaisen vaalia ja jalostaa, sillä jokaisessa meistä on vähintään yksi erityiskyky, jota kehittämällä mikä tahansa on mahdollista.
Tämän päivän koulu on menossa suuntaan, jossa jokaisen oppijan oppimispolku yksilöllistyy. Henkilökohtaiset opetussuunnitelmat yksilöllisine oppimisjärjestelyineen vaativat opettajilta paljon, mutta palkitsevat tuloksillaan. Kaikki eivät opi kaikkia asioita yhtäaikaisessa tahdissa, tiedetään, mutta vielä on pitkä matka siihen, että koulumaailman paineissa ahertavan lukihäiriöisen ihmisarvo tunnustetaan. Tyhmän leima on herkässä, vaikka tyhmyydestä erilaisessa oppijuudessa on kaikkein vähiten kyse.