KANTA-HÄMEEN ERILAISET OPPIJAT RY

SÄÄNNÖT (16.9.2007)

Nimi ja kotipaikka

                  1  § Yhdistyksen nimi on Kanta-Hämeen erilaiset oppijat, jonka kotipaikka on

   Hämeenlinna.

Tarkoitus

                  2  § Yhdistyksen tarkoitus on toimia sellaisten henkilöiden etujärjestönä, joilla on

lukemis- tai kirjoittamishäiriöistä aiheutuvia oppimis- ja kommunikaatiovaike­uksia.

   3  § Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys toimii oppimisvaikeuksisten, heidän läheistensä, heidän kanssaan työskentelevien ja asiasta kiinnostuneiden yhdysjärjestönä, valvoo heidän etujensa toteuttamista, edistää kokeilu- ja tutkimustoimintaa, harjoittaa valistus-, tiedotus-, neuvonta- ja julkaisutoimintaa sekä toimii yhteistyössä viranomaisten ja asiantuntijoiden sekä järjestöjen kanssa

Yhdistys voi pyytää ja ottaa vastaan taloudellista tukea toiminnalleen. Yhdistys voi omistaa kiinteää omaisuutta ja arvopapereita sekä harjoittaa toimintansa rahoittamiseksi alan kustannustoimintaa ja rahankeräystä.

Jäsenet

                 4   § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta

täyttänyt henkilö, joka haluaa edistää näiden sääntöjen 2 §:ssä esitetty­jä tavoitteita ja sitoutuu noudattamaan yhdistyksen sääntöjä.

Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä sellainen oikeustoimikelpoinen yhteisö tai yksityinen henkilö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.

Kunniapuheenjohtajaksi ja kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka on erittäin ansiokkaalla tavalla vaikuttanut yhdistyksen toimintaan.

 Varsinaisen ja kannattajajäsenen hyväksyy yhdistyksen hallitus.

Kunniapuheenjohtajan ja kunniajäsenen kutsuu yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä.

                 5   § Varsinaisen jäsenen on vuosittain suoritettava jäsenmaksu ja kannattajajäsenen kannattajajäsenmaksu, joiden suuruuden määrää yhdistyksen syyskokous. Kunniapuheenjohtajilta ja kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksuja.

                 6   § Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä yhdistyslain määräämällä tavalla.

Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei enää täytä jäsenyyden edellytyksiä.

 

Hallintoelimet

                 7   § Yhdistyksen päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Yhdistystä edustaa ja sen asioita hoitaa yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen kokoukset

                  8  § Yhdistyksen kokouksia ovat syys- ja kevätkokous sekä ylimääräinen kokous.

Syyskokous pidetään kunakin vuonna syys-joulukuun aikana ja kevätkokous helmi-toukokuun aikana.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta, kun kokous niin päät­tää tai kun vähintään kymmenesosa (1/10 ) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä pyytää kirjallisena, hallitukselle ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Kokous on kutsuttava viikon sisäl­lä pyynnön esittämisestä.

9    § Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään yhtä (l) viikkoa ennen, joko kirjallisesti kirjeitse tai sähköisesti jäsenen yhdistykselle ilmoittamallaan osoitteellaan, kullekin jäsenelle tai julkaistava yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä . Sihteeri arkistoi kokouskutsun. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Kokoukset ovat pää­tösvaltaisia, kun ne ovat edellä mainitulla tavalla kutsuttu kokoon.

10    § Äänioikeus: yhdistyksen kokouksissa on kullakin edellisen vuoden jäsenmaksun maksaneella var­sinaisella jäsenellä sekä kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä. Kullakin on yksi ( l ) ääni.

Äänestyksessä päätökseksi tulee mielipide, jota yli puolet annetuista äänistä kannattaa ellei näissä säännöissä muualla erityisessä tapauksessa ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.

Kannattajajäsenillä, yhdistyksen jäsenistön ulkopuolelta valituilla hallituksen jäsenillä tilin­tarkastajilla sekä muiden oppimisvaikeusyhdistysten edustajilla on kokouksessa puheoikeus. Yhdistyksen kokous voi sallia läsnäolo- oikeuden myös muille henkilöille.

11 § Aloiteoikeus on yhdistyksen jäsenillä ja yhdistyksen hallituksella.

Aloite on tehtävä dokumentoituna ja jätettävä yhdistyksen hallitukselle. Aloitteet käsitellään seuraavassa syys- tai kevätkokouksessa.

Syys- ja kevätkokoukset

                       12 § Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

1.              Kokouksen avaus.

2.              Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä
äänenlaskijaa.

 

3.            Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4.            Vahvistetaan kokouksen työlista.

5.            Vahvistetaan yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavalle kalenterivuodelle.

6.            Päätetään varsinaisen jäsenen ja kannattajajäsenen jäsenmaksun suuruus seuraa­
valle kalenterivuodelle.

7.            Vahvistetaan yhdistyksen talousarvio seuraavalle kalenterivuodelle.

8.            Valitaan yhdistyksen puheenjohtaja kahdeksi ( 2 ) vuodeksi kerrallaan joka toinen vuosi.

9.            Valitaan yhdistyksen hallituksen jäsenten ja varajäsenten tilalle uudet
jäsenet joka toinen vuosi.
                                                                

10.      Valitaan kaksi ( 2 ) tilintarkastajaa ja yksi (l) - kaksi (2) varatilintarkastaja seuraavalle kalenterivuodelle.

11.      Käsitellään muut kokouskutsussa olevat ja kokouksessa esitetyt asiat.

12.      Kokouksen päättäminen.

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

1.              Kokouksen avaus.

2.              Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä
ääntenlaskijaa.

3.              Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4.              Vahvistetaan kokouksen työlista.

5.      Esitetään edellisen kalenterivuoden tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus edelliseltä
kalenterivuodelta ja tilintarkastajien lausunto.

6.               Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta.

7.               Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle sekä muille tilivelvollisille.

8.               Käsitellään muut kokouskutsussa olevat ja kokouksessa esitetyt asiat.

9.               Kokouksen päättäminen.

Ylimääräinen kokous

13 § Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään ne asiat, joita varten se on kutsuttu kokoon.

Hallitus

                       14 § Yhdistyksen hallitukseen kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja, jota

kutsutaan myös yhdistyksen puheenjohtajaksi ja kuusi ( 6 ) muuta jäsentä sekä yksi (l) varajäsen.

Sääntöjen 2 § :ssä mainittuja oppimisvaikeuksissa tai näiden vanhempia tulee hallituksessa olla enemmistö.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä muut toimihenkilöt, joko keskuudestaan tai ulkopuolelta. Puheenjohtaja, hallituksen varsinaiset jäsenet ja varajäsenet valitaan kahdeksi ( 2 ) vuodeksi kerrallaan.

Hallitus on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja vähintään kolmen ( 3) jäsenen ollessa läsnä.

Hallitus kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on kutsuttava koolle jos hallituksen jäsen sitä vaatii.

                       15 § Hallituksen tehtäviin kuuluu: johtaa yhdistyksen toimintaa lain, sääntöjen ja kokousten päätösten mukaisesti valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat ja kutsua kokoukset koolle hyväksyä varsinaiset jäsenet ja kannattajajäsenet yhdistykseen, tehdä esitykset kunniapuheenjohtajista ja -jäsenistä sekä pitää jäsenluetteloa, tehdä esityksiä yhdistyksen toiminnan kehittämisestä asettaa tarpeelliset toimikunnat; huolehtia, että yhdistyksissä pidetään sellaista kirjanpitoa kuin laki ja hyvä tapa

vaativat sekä ottaa ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöitä sekä määrätä työehdot.

Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

16 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä rahastonhoitajan tai hallituksen määräämän toimihenkilön tai hallituksen jäsenen kanssa.

Tilien päättäminen

                      17  § Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös asiakirjoineen on annettava tilintarkastajille vähintään kolme ( 3 ) viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien on annettava kirjallinen lausunto hallitukselle viimeistään kaksi ( 2 ) viikkoa ennen kevätkokousta.

Yhdistyksen tilintarkastajien toimikausi on kevätkokouksien välinen aika.

Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

                        18 § Yhdistyksen kokouksessa sääntöjen muuttamista, yhdistyksen purkamista ja yhdistyksen omaisuuden pääosan luovuttamista koskevassa asiassa päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.

                        19 § Yhdistyksen purkautuessa, tai jos se lakkautetaan, yhdistyksen varat luovutetaan      käytettäväksi oppimisvaikeuksien tutkimustyöhön purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.

                                                                                                                                                               

                                                                                                                                             TAKAISIN