Järjestelmällinen
Hyvin täsmällinen
Suunnittelee ajankulunsa
Pitää päiväkirjaa
Neurofysiologi Carla Hannaford on tutkinut aivopuoliskojen merkitystä oppimisessa. Ihmisen aivopuoliskot työskentelevät eri tavoin, mutta toimivat yhteistyössä.Yleensä toinen aivopuolisko on vallitseva. Perinteinen koulutyö tukee lukemisen, kirjoittamisen, vieraiden kielien ja matematiikan hallinnan taitoja eli lähinnä vasemman aivopuoliskon vastuulla olevia taitoja. Osa opiskelijoista lähesty asioita kuitenkin oikean aivopuoliskon vastuualueella olevien toimintatapojen kautta
VASEN AIVOPUOLISKO
Vasen aivopuolisko paneutuu tosiasioihin, yksityiskohtiin, loogisiin kokonaisuuksiin ja kielellisiin tarkkuuksiin. Oppilaat tarvitsevat opettajaa yhdistämään yksityiskohtaiset tiedot kokonaisuuksiksi.
Vasen aivopuolisko käsittelee asioita sarjallisesti, yksi kerrallaan, peräkkäin, loogisesti, analyyttisesti, lineaarisesti ja rationaalisesti.
Henkilöllä, jolla vasen aivopuolisko dominoi, on yleensä hyvä kielioppitaju, hyvä nimimuisti, oikea silmä johtaa luettaessa tekstiä vasemmalta oikealle ja hän muistaa hyvin monimutkaisia liikesarjoja.
OIKEA AIVOPUOLISKO
Henkilöillä, joilla oikea aivopuolisko on hallitseva, on tyypillistä suurten kokonaisuuksien näkeminen. Oppiminen vaatii puheen sorinaa, musiikkia, kavereita, hämärää valaistusta, kodinomaista ympäristöä, karkkien syömistä jne. Opettajan tehtävänä on ohjata oppilas näkemään kokonaisuuksista yhä pienempiä yksityiskohtia.
Henkilö, jolla oikea aivopuolisko johtaa, käsittelee asioita rinnakkaisesti, samanaikaisesti, käyttää mielellään mielikuvia ja vertauksia, ajattelee laaja-alaisesti, miettii vaihtoehtoja, ilmaisee itseään luovasti, omaa heikon kielioppitajun, muistaa hyvin kasvoja, ajattelee tunteella ja vasen silmä johtaa luettaessa vasemmalta oikealle.
Tavoiteltavaa on kuitenkin molempien aivopuoliskojen yhteiskäyttö, koska niitä tarvitaan lukemisessa ja kirjoittamisessa. Ortografinen perusväylä tunnistaa sanan kokonaisena tai osina. Fonologinen perusväylä tunnistaa sanan kuullun perusteella. Lukivaikeuksisella esiintyy häiriöitä toisella tai molemmilla väylillä. Erilainen oppija käyttää oppimisessa oikean aivopuoliskon ohjaamia strategioita.
Aivopuoliskoista
| Vasemman aivopuoliskon vahvuudet Sanallinen prosessointi Asia kerrallaan Peräkkäinen prosessointi Päättely yksityiskohdista yleiseen Havaitsee erityispiirteet katsoessaan kokonaisuutta Analyyttinen, looginen, havaitsee syyn ja seurauksen Ajallinen Lineaarinen ajattelu Yksityiskohtiin suuntautuva Verbaalinen; ilmaiseen mielellään itseään sanallisesti Muistaa monimutkaisia motorisia sarjoja Muistaa hyvin nimet Lähestyy sanoja foneettisesti Kiinnittää huomionsa sanoihin Reagoi parhaiten nähtyyn sanaan Yleensä oikea silmä johtaa Loogisuus/matemaattisuus Osat/paloittelu Kohdistava Abstrakti/symbolinen Rationaalinen ajattelu |
Oikean aivopuoliskon vahvuudet Visualisointi Moniulotteiset ja samanaikaiset oivallukset Kielen melodiaan painottuva Kokonaisuudesta osiin etenevä toimintatapa Rinnakkainen prosessointi Kaikki Yhdellä kertaa Samanaikainen prosessointi Päättelyn suunta kokonaisuudesta osiin Havaitsee ensin kokonaisuuden ja sitten katsoo yksityiskohtia Suhteuttava, rakenteita etsivä, piirteet tunnistava Avaruudellinen Kuva-ajattelija Yläkäsitteisiin suuntautuva Visuaalis-spataalinen: käyttää mielikuvitusta Muistaa monimutkaisia visuaalisia mielikuvia ja kokonaisuuksia Muistaa hyvin kasvot Lähestyy sanoja kokonaisuuksina Ei kovin sanallinen Reagoi parhaiten visuaaliseen Yleensä vasen silmä johtaa Intuitiivinen Holistinen/kokonaisvaltainen Luova Yleisluontoinen Konkreettinen Emotionaalinen ajattelu |
Aika
| Järjestelmällinen Hyvin täsmällinen Suunnittelee ajankulunsa Pitää päiväkirjaa |
Epäjärjestelmällinen Vaikea noudattaa tarkkoja aikatauluja Unohtaa usein ajankulun |
Järjestelmällinen
Hyvin täsmällinen
Suunnittelee ajankulunsa
Pitää päiväkirjaa