|
Kanta-Hämeen erilaiset oppijat ry 18.3.2005
TOIMINTAKERTOMUS 2004
Kanta-Hämeen erilaiset oppijat ry perustettiin vuonna 2003 ajamaan erilaisten oppijoiden etuja Kanta-Hämeen kuntien alueella. Vuoden 2004 lopussa yhdistyksellä oli 10 jäsentä. Kiinnostuksesta asiaan yleisöluentotilaisuuksiin osallistui runsaasti osanottajia. Kanta-Hämeen erilaiset oppijat ry järjesti kaksi yleisöluentotilaisuutta Hämeenlinnassa. Luentotilaisuus oppimisvaikeuksien neurologisesta taustasta pidettiin 24.2.2004 Hämeenlinnan pääkirjastossa. Luennoija toimi neurologian professori Matti Iivanainen. Toinen luentotilaisuus pidettiin Oppijan tuessa 15.11.2004. Luentoaihe käsitteli sensomotorista kuntoutusta ja luennoija toimi Veli Laurinsalo. Yhditys on löytänyt yhdyshenkilöitä Hämeenlinnan, Riihimäen, Hauhon, Hausjärven ja Rengon kunnista. Kaikkiin pääkirjastoihin toimitettiin yhdistyksen esitteitä. Yhdistys osallistui Ryttylän ala-asteen vanhempainiltaan 15.8.2004. Yhteinen retki tehtiin HERO:n ja yhdistysväki koulutti itseään osallistumalla luentoon ”Oppimisvaikeuksien varhaisesta tunnistuksesta”. Jäsenistö kokoontui vuoden 2003 aikana 10 kertaa vertaistapaamisiin Oppijan tuessa, Hämeenlinnassa. Jäsenistö on kirjoittanut ”Oma kertomus” –kirjaa omakohtaisista tai läheisten kokemuksista erilaisesta oppimisesta. Yhdistyksen sihteeri osallistui 24.4.2004 Valkealan kristillisessä opistossa järjestettyyn koulutustapahtumaan. Koulutuspäivät antoivat vinkkejä erilaisen oppimisen vaatimiin tapoihin ja keinoihin. Yhdistyksen sihteeri osallistui myöskin Erilaisten oppijoiden liiton järjestämään YK:n lukutaidon seminaariin 9.9-10.9 Finlandia talossa. Kanta-Hämeen erilaisilla oppijoilla on omat kotisivut, joita ylläpitää ja päivittää Tiina Hirvonen. Lukisoppitoiminta jatkui Riihimäen kirjastossa. Lukisopen asiantuntijana toimi opettaja Laina Aho ja lukisoppi oli avoinna kerran viikossa. Riihimäen kirjaston henkilökunta mahdollisti materiaalin jakamisen ja lukiohjelmien käytön muina kirjaston aukioloaikoina. Hämeenlinnan pääkirjaston kanssa käytiin marraskuussa alustavia neuvotteluja vastaavan toiminnan saamiseksi Hämeenlinnaan.
____________________________ ____________________________ Anne Kujala (puheenjohtaja) Sisko Luotola-Purhonen (sihteeri)
|
||